Perinteikkäästi purjehtien

HALKOLAITURI - KOHTAAMISPAIKKA KESKELLÄ MERELLISTÄ HELSINKIÄ


Helsinki syntyi merelliseksi kauppapaikaksi. Se on rakennettu, kasvanut ja elänyt  kautta aikojen paljolti merestä.  Rannikkorahtiliikennettä harjoitettiin aikoinaan kaljaaseilla, joiden yksi perinteisistä satamista oli Kruunuhaan kaupunginosassa sijaitseva Pohjoisrannan Halkolaituri. Tänäkin päivänä perinteiset purjelaivat kuuluvat edelleen vahvasti Halkolaiturin maisemiin, ja laituri muodostaa näin ollen suositun vierailukohteen ja ajanviettopaikan kesäkahviloineen ja tapahtumineen.

Helsingin Purjelaivasatamayhdistys ry ylläpitää laituritoimintaa Halkolaiturissa sekä vuokraa laituripaikkoja ja tarjoaa satamapalveluita perinteisille purjelaivoille ja -aluksille. 

Lisäksi yhdistys isännöi ja vuokraa laituripaikkoja Helsingissä vieraileville perinnepurjelaivoille.

Purjelaivasatamayhdistys järjestää myös Halkolaiturilla purjelaivoihin liittyviä tapahtumia, yleisöpurjehduksia, koulutusta ja muuta toimintaa.


AJANKOHTAISTA

 
Perinteistä Purjelaivapäivää vietetään sunnuntaina 13.10. jo 37. kerran, kun suuret purjelaivat kokoontuvat "avoimien ovien päivään" Helsingin Eteläsatamaan.  Alukset ovat avoinna klo 10 - 16 ja yleisö on tervetullut tutustumaan sekä perinnelaivoihin, että niiden toimintaan ja miehistöihin.

Tapahtuma on maksuton.

Tapahtuma alkaa jo lauantaina iltapäivällä 12.10.2024, jolloin perinnelaivat purjehtivat Tervasaaren Tynnyri-nimeä kantavan purjelaivojen perinteisen purjehduskilpailun. Lähtölaukaus ammutaan merellä Helsingin edustalla n. klo 14 ja maali sijaitsee Kaivopuisto-Katajanokka linjan eteläpuolella, saapuminen n. klo 15-16 välillä, tuulista riippuen. Kilpailun jälkeen alukset ryhmittyvät Purjeiden Paraatiin, joka tuo purjelaivat purjehtien Eteläsatamaan noin klo 16-17. Alukset kiinnittyvät Kolera-altaaseen ja sen ympäristöön sunnuntain Perinteiseen Purjelaivapäivää varten.

Tapahtuman järjestäjinä ovat Viaporin Telakka ry sekä Helsingin Purjelaivasatamayhdistys ry